Kesägallup 2016

Vietimme Mielenvireyden perinteistä kesäjuhlaa Aleksinkulmassa (Aleksanterinkatu 9) perjantaina 10.6. klo 17-19. Toiminnanjohtaja Aija aloitti juhlan puheellaan. Aija kertoi muun muassa mitä yhdistyksessä tapahtuu syksyllä.
Puheenjohtaja Sirpa jatkoi omalla puheellaan.

Sirpa muisteli kevätkautta ja oli iloinen yhdistyksen saamasta huomiosta Mielenvireyden keskittyessä keväällä terveellisimpiin elintapoihin. Yhdistystä oli kehuttu malliesimerkiksi ja Sirpaa oli pyydetty kirjoittamaan aiheesta
juttu Mtkl:n Revanssi-lehteen. Sirpa toivotti hyvää kesää: - Kesä on edessä ja toivotaan kauniita ulkoilusäitä. Mv avaa tänä kesänä ovensa jo heinäkuun puolessa välissä, joten levätkää siihen asti, että jaksatte taas virkistyneinä lähteä syksyyn ja kohti uutta.

Kesäjuhla jatkui Suvivirren yhteislaululla. Arja Hautala ja hanuristi Tatu Hietala esiintyivät. Vapaaehtoisia muistettiin. Vapaaehtoiset kukitettiin ja saimme lahjaksi hyppynarut kunnon kohotukseen sekä kiitos-kortit, joissa oli kutsu vapaaehtoisille info-tilaisuuteen syksyllä. Ohjelma jatkui Tuulian, Annen ja Jarin opastuksella afrikkalaiseen istumatanssiin.

Kun juhlaväki oli "lämmitellyt", alkoi Trio Hätävara soittaa tanssimusiikkia. Yhtye soitti kevyempää musiikkia, valssia, tangoa ja kantria. Lopuksi Janne ja Arja Hautala lauloivat laulun "Mielen vireän", joka oli Arjan sanoittama lahja yhdistykselle Mielenvireyden 45-vuotis juhlilla viime marraskuussa.

Samalla, kun osa väestä tanssi, oli esille koottu kesäinen tarjoilu: mansikkakermakakkua, viinirypäle ja vesimeloni-cocktailia, tuulihattuja, boolia ja kahvia. Kakut oli vapaaehtoistyönohjaaja Hannan leipomia ja kahvilatyöntekijä Juho oli tehnyt raikkaan kesäisen boolin. Hanna oli myös askarrellut vapaaehtoisille todella hienot kutsukortit juhlaan - kutsukorteista jää kaunis muisto kesäjuhlasta 2016.

Kesäjuhlan aikana pystyi ostamaan arpoja hintaan 1 e/kpl. Päivi oli onnettarena ja tällä kertaa arpaonnea oli seuraavilla: Anja K. voitti lipun Likkojen lenkille, Nina K. ja Kari L. voittivat kuivakakut ja Mielenvireyden kassit saivat palkinnoksi Anja K. ja Pirjo P. Kesäjuhla päättyi toiminnanjohtaja Aijan toivottaessa hyvät kesät. Juhlista jäi hyvä fiilis pitkäksi aikaa ja kesägallupista voi lukea mitä muut fiilistelivät.


1. Mikä sinun nimesi on?

2. Oletko Mielenvireyden jäsen?

3. Mitä kautta kuulit juhlasta?

4. Millä fiiliksillä olet yhdistyksen kesäjuhlassa Aleksinkulmassa?

5. Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi?

6. Palautetta juhlasta, kesäterveiset yhdistykselle tms.!

Mervi:

1. Mervi Vauhkonen.

2. Kyllä.

3. Mielenvireydestä.

4. Olen just tullut viikon reissulta ja levännyt muutaman päivän. Ihan kiva lähteä vähän juhlatunnelmiin.

5. Mökkeillään miehen kanssa. Sunnuntaina tulee vieraita mökille paistamaan makkaraa ja hakemaan koivua polttopuiksi.

6. Musiikki ja kappaleet on kivoja! Hienot kermakakut tuotiin pöytään -nam! Ihmiset tykkää tanssia. Myös boolia tarjolla. Aivan ihanat tarjoilut -kiitos paljon!! Ja hyvää kesää!

Pirjo:

1. Pirjo.

2. Olen.

3. Mv:n tiedotteesta.

4. Hyvällä ja odotan mitä tuleman pitää.

5. Ulkona mahdollisimman paljon. Nauttia kesästä. Torilla syödä lohileivän ja kahvitella.

6. Kiitos kaikille Mv:läisille, Aijalle, Hannalle, Juholle, Sirpalle ja muille. Mukava, kun on tällainen paikka, jossa viettää aikaa. Juhlat oli piste iin päälle. Hyvä ohjelma. Mukavaa kesäaikaa jokaiselle. Kiitokset!

Leena:

1. Leena Vehkaperä.

2. Kyllä.

3. Mielenvireyden jäsentiedotteesta.

4. Hyvällä.

5. Mökkeilen, nautin kesästä, otan rennosti, harrastan.

6. Oli kiva afrikkalainen tuolitanssituokio. Hyvää musiikkia. Mukava katsoa, kun ihmiset tanssivat. Booli oli hyvää, samoin muut tarjottavat.

Risto:

1. Risto Pehkonen.

2. Kyllä.

3. Tiedotteesta.

4. Hyvällä.

5. Auringonottoa, kalastusta, Qstock.

6. Hyvät tilat. Suvivirsi on paikallaan. Hyvä laulaja ja hanuristi. Mukavaa, kun muistetaan vapaaehtoisia. Ihanaa liikuntaa. Hyvä bändi. Hyviä tanssijoita. Kakku keskinkertaista, vähän kuivaa, muuten hyvää. Hyviä Tuulihattuja ja Mansikoita maukkaita. Hyvää kesää ja tsemppiä syksyyn kaikille yhdistyksessä!

Eeva:

1. Eeva

2. En.

3. Hannalta.

4. Hyvällä, mutta on niin kylmä ilma.

5. Ei erityisiä.

6. Kivat juhlat, mukavaa ohjelmaa. Siunausta ja hyvää kesää!

Marjaana:

1. Marjaana.

2. Olen.

3. Sain kutsun.

4. Mukavissa tunnelmissa.

5. Puutarhan hoitoa ja mökkeilyä (siirtolapuutarha).

6. Kiitokset järjestäjille. On kiva, että toimintaa on vielä juhlan

jälkeenkin.


Helena:

1. Helena.

2. Kyllä.

3. Siskolta.

4. Odottavalla.

5. Paljonkin, toivottavasti toteutuu...?

6. Kiva ohjelma, tarjoilu makeanystäville hyvä! Olisin itse kaivannut suolaistaa pikkupalaa. Tuhannesti kiitoksia ja oikein kaunista kesää!

Jaana:

1. Jaana Kuokkanen.

2. Kyllä.

3. Mielenvireydestä / nettisivuilta.

4. Hyvällä.

5. Ei mitään.

6. Olisiko voileipäkakku ollut vaihtoehto / suolaiset voileivät? Todella ihanat makeat leivonnaiset ja juomat. Suuri kiitos! Todella hyvää musiikki!

Ritva:

1. Ritva Kinnunen.

2. Kyllä.

3. Tiedotteesta, Mv:stä.

4. Hyvällä.

5. Matkoja, juhlia, lepo, työtä.

6. Pidän paikasta, parasta. Ohjelma: mielenkiintoinen. Kuka keksi tanssit? En tiennyt niistä. Sellaista musiikkia, jota naiset voi tanssia keskenään...

Irene:

1. Irene.

2. Kyllä.

3. Mv:n tiedotteesta.

4. Mukavilla.

5. Nauttimista kesäajasta yleensä.

6. Mukavat alkupuheet, nautinnollista musiikkia ja laulua. Kaikille hyvää kesää! Kiitos!

Teija:

1. Teija Räinä.

2. Kyllä.

3. Mielenvireyden tiedotteesta.

4. Odottavalla, vaikka jalassa oleva luupiikki vaivaa.

5. Riku, Riku, Riku.

6. Nautitaan kesästä, hyttysistä ja uusista mansikoista!

Tuulia:

1. Tuulia.

2. Olen.

3. Vireydestä.

4. Odottavalla.

5. Tölkkien keruuta, jos säät sallivat. =)

6. - Hyvä tarjoilu, mutta suolainen puuttui! =(

- Ihanaa ohjelmaa!

Anja:

1. Anja.

2. Kyllä.

3. Mielenvireydestä.

4. Odottavalla.

5. Ei suunnitelmia.

6. Mukava kesäjuhla. Kannatti tulla.

Sanna:

1. Sanna Koskela.

2. Kyllä.

3. Mielenvireyden jäsentiedotteesta.

4. Huippu fiiliksillä! Kiitos, kun huomioitte myös minut alkupuheessa.

5. Rollen kanssa ulkoilua yms.

6. Kiitos kaikille, jotka osallistuitte tähän gallupiin. Oli ilo koota tätä. Kiitos myös Aijalle, Hannalle, Sirpalle ja Juholle sekä kaikille niille, jotka esiintyivät tai olivat muuten osallisina kesäjuhlaan - oli todella kivat juhlat! Elinvoimaista kesää!

Sanna Koskela