Happy Halloween!              
      
Nimi Halloween on lyhenne englannin sanoista "All Hallow`s Eve" eli pyhäinpäivän aatto. Suomessa juhla tunnetaan ennen muuta amerikkalaisessa muodossaan. Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä, maanviljelyskauden lopussa vietettyyn vanhan uuden vuoden ja sadonkorjuun juhlaan samhainiin. Suomessa vastaava juhla oli kekri. Vainajille tarjottiin  juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa. "Sieluin päivän iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yövalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin". Useimmissa maissa pyhäinpäivä on 1.11., ja siten sen aatto "halloween" on 31.10. Suomen evankelis-luterilainen  kirkko on kuitenkin 1950-luvulta alkaen viettänyt pyhäinpäivää liikkuvasti lauantaina 31.10.-6.11. Kaikki kirkot eivät hyväksy halloweenia, vaan pitävät  sitä pakanallisena juhlana.                 

Kurpitsalyhdystä on aikojen saatossa muodostunut tärkein halloweenin tunnus. Irvistävä kurpitsa tunnetaan myös nimellä Jack O`Lantern. Irlantilaisen tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä juopolta. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi evääksi ottamansa nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. Yhdysvalloissa on nauris vaihtunut kurpitsaan.                  

Pidimme Mielenvireydessä halloween-kemut perjantaina 2.11. klo 11-13. Juhlatila oli koristeltu teemanmukaisesti. Oli hämähäkkejä ja -seittejä, kummitusilmapalloja ja muuta karmivaa!  Valaistus oli hämyisä, vain kynttilät paloivat. Juhlaväki oli pukeutunut noidiksi ja kummituksiksi, oli luisevia käsiä ja pelottavia meikkejä, peruukkeja ja mitä vaan osaa ikinä kuvitella. Tarjolla oli halloween-herkkuja, kuten silmämunia ja hämähäkkiboolia. Silmämunat olivat maukkaita! Aijan halloween-aiheisen tietovisan jälkeen katsoimme elokuvan " Halloween", mikä kuului Halloween-elokuvien sarjaan. Näin menivät nämä kemut.

Kuvateksti